Tustustu palveluihin ja ota yhteyttä!

Ennen Sotesomen syntymää, eli aikana ennen yrittäjyyttä, olen työskennellyt sosiaalialalla. Minulla on aiempaa työkokemusta niin valmennustehtävistä kuin viestinnästäkin, joten ala ja sen ominaispiirteet, kuten resurssointi, on tuttua. Yksilövalmennuskokemukseni kautta pystyn myös huomioimaan asiakkaat sekä viestijänä että viestinnän kohteena.

Uskon, että laadukas viestintä kertoo ammattimaisesta toiminnasta, joka helpottaa esimerkiksi rahoituksen saamista, tukee työnantajamielikuvaa sekä lisää alan avoimuutta. Koulutuksissani ja viestintäsuunnitelmissani pystyn ottamaan huomioon alan haasteet viestinnässä, jotka liittyvät usein resurssointiin.

Vaikuttavaa viestintää yhdessä

Palvelukokonaisuus räätälöidään aina asiakkaan tarpeiden mukaan. Kysy rohkeasti myös projektiluonteisten lyhyempien kokonaisuuksien toteuttamisesta! Sotesomen kautta on mahdollista saada mm. seuraavia palveluita:

  • Erilaiset markkinoinnin ja viestinnän koulutukset henkilöstölle
  • Asiantuntijapuheenvuorot
  • Viestinnän suunnittelu (viestintäsuunnitelma strategian tueksi, sisältökalenteri)
  • Nettisivujen päivittäminen ja sisällöntuottaminen
  • Sidosryhmäuutiskirjeet
  • Blogit ja asiantuntijatekstit
  • Sosiaalisen median kanavien sisällöntuotanto
  • Viestinnän johtaminen

Tutustu palveluihin

VIESTINNÄN SUUNNITTELU

ULKOISTETTU VIESTINNÄN ASIANTUNTIJA

MARKKINOINNIN JA VIESTINNÄN KOULUTUKSET

 

Haluatko keskustella aiheesta lisää?