Viestinnän avulla voidaan luoda positiivinen työnantajakuva, joka houkuttelee luokseen osaavia ammattilaisia. Tänä päivänä kilpailu hyvistä työntekijöistä on kovaa, joten työnantajakuvan merkitystä ei kannata vähätellä. Työntekijöiden markkinat tulevat jatkumaan, joten paine vahvan ja positiivisen työnantajakuvan luomiselle ei tule väistymään. Positiivinen työnantajakuva on kilpailuetu, joka tukee organisaation menestystä pitkällä aikavälillä. Pikavoittoja ei ole, sillä maksettu mainonta rekrytointitarpeen ollessa päällä on vain tekohengitystä.
Työntekijätarve tulee usein yllättäen ja pyytämättä. Siinä vaiheessa kaikki keinot ovat sallittuja, sillä vajaalla pyörivä yksikkö on kuin huojuva korttitalo. Rekrytoinnissa on usein syytä ottaa avuksi myös maksetun mainonnan tarjoamat mahdollisuudet, mutta jos hädän hetkellä halutaan varmistaa laadukkaiden hakemusten saaminen, on mainonnan lisäksi pitänyt tehdä jo etukäteen oikeita asioita. Houkutteleva työpaikka saa avoimia työhakemuksia jo silloin kun paikat ovat täynnä, joten mieti millaisia hakemuksia silloin tulee, kun tarve uudelle tekijälle on todella olemassa!
Onko henkilöstö käyntikorttisi?
Ihmiset uskovat toiseen ihmiseen paremmin kuin kauniisiin mainoslauseisiin. Yksi keino vaikuttaa työnantajakuvaan on valjastaa työntekijät toimimaan työntekijälähettiläinä. Ja jos teidän organisaationne on niin hyvä, kuin rekryilmoitus antaa ymmärtää, he tekevät sen mielellään. Ei kuitenkaan riitä, että työntekijöille sanotaan että ”viestikää nyt ihan hirveästi tästä työpaikasta” vaan viestintää on pitänyt tehdä jo etupeltoon. Tietääkö henkilöstö, mitä heiltä toivotaan? Onko heille annettu lupa viestiä työpaikasta ja sen arjesta? Onko yhdessä käyty läpi se, että haluttaisiin rakentaa työnantajakuvaa?
Harvoin työyhteisöstä löytyy valmis viestinnän moniosaaja, jolta viestintä sujuu kuin vettä vaan. Sote-alan tekijöillä on vahva ammattitaito muissa asioissa, joten työantaja ei voi olettaa että viestintä onnistuu ilman tarvittavaa koulutusta. Henkilöstön kanssa pitää myös luoda yhteiset pelisäännöt, jotka lisäävät rohkeutta avoimeen viestintään. Koulutuksen avulla henkilöstö saa työkaluja sekä oppii tunnistamaan tilanteita, joista voisi viestiä niin että se tukee työnantajakuvaa.
Tuo esiin työntekijöitä ja kerro tarina
Jos ihmiset uskovat toisiin ihmisiin, niin vielä enemmän he rakastavat tarinoita. Sote-alalta jos mistä löytyy tarinoita kerrottavaksi. Nostakaa esiin onnistumisia, haasteita, rohkeutta, inhimillisyyttä ja kohtaamisia! Tuokaa näkyväksi työntekijöitä, jotka välittävät organisaation arvoja, kulttuuria ja ihmisläheistä näkökulmaa. Kertokaa miten teillä toimitaan ja millaisten asioiden kanssa te olette arjessa tekemisissä. Puhukaa positiivisesti omasta tekemisestänne ja olkaa ylpeitä ammattitaidostanne. Tarinoiden avulla pystyt tuomaan arvoja konkreettisesti näkyviin, eivätkä ne jää vain sanojen listaksi nettisivuille tai rekryilmoitukseen.
Tarinat eivät ainoastaan luo positiivista mielikuvaa, vaan niiden avulla voidaan myös motivoida ja sitouttaa nykyistä henkilöstöä sekä houkuttelevat uusia osaajia organisaatioon. Laadukas ja tunteita herättävä viestintä rakentaa brändiä ja vahvistaa organisaation asemaa haluttavana työnantajana. Teille haluavat töihin he, jotka jakavat saman arvomaailman kanssanne ja haluavat toimia samojen periaatteiden mukaan. Sanonta ”niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan” pätee tässä hyvin. Jos näytte ulos päin ammattimaisena ja hyvänä työnantajana, teille myös haluavat töihin alan ammattilaiset.
Näkyykö johtaminen?
Johtamisella on iso merkitys työpaikan valinnan suhteen, joten hyvä johtaminen on kilpailuetu jota kannattaa nostaa esiin! Kaikilla on varmasti kokemusta huonoista johtajista, joiden toiminta on lyönyt negatiivisen leiman koko organisaation otsaan. Jokainen on varmasti kokenut myös hyvää johtajuutta ja tietää miten iso merkitys sillä on kuormittavalla sote-alalla. Jos teillä on oikeasti hyvää johtajuutta ja esihenkilö arvostaa sekä kuuntelee, niin älkää piilotelko sitä. Se on niin iso kilpailuetu, että vaikka ette muusta viesti, niin viestikää siitä!
Työnantajakuvan rakentamisessa esihenkilöiden kannattaa pistää myös oma itsensä likoon. Ihmiset haluavat työskennellä ihmisten kanssa, joten näytä miten juuri sinä toimit esihenkilönä. Esihenkilön on myös näytettävä mallia viestinnän suhteen. Miksi kukaan työntekijöistä viestisi avoimesti, jos esihenkilökään ei viesti?
Yksinkertaisesti alkuun
Hyvää työantajakuvaa luodaan sillä, että olla itse esillä. Organisaation pitää näkyä ja kuulua, joten työntekijälähettilyydestä tai johdon viestinnästä ei ole kovinkaan paljon apua, jos muutoin ollaan hiljaa. Työnantajakuvaa luodaan joka päivä, jokaisessa hetkessä, jonka organisaatio tai sen työntekijä käyttää viestintään. Aika ei välttämättä riitä viimeisen päälle hiottuun työnantajalähettilyysohjelmaan, mutta mitä jos alottaisi ihan siitä, että huolehtii organisaation näkyvyyden kuntoon? Olipa se sitten somekanavan, nettisivun tai sidosryhmäuutiskirjeen sisältöjen tekeminen, kannattaa aloittaa nyt eikä vasta silloin kun rekrytointitarve on jo kova!
Jos tarvitset apua sisällöntuotantoon, ota yhteyttä niin jutellaan lisää!


