Sosiaalialalla työskennelleenä tiedän miten vaikuttavaa työtä sotealalla tehdään ja sen merkitys, niin yksilön kuin yhteiskunnankin tasolla, tarvitsee näkyvyyttä. Ala tarvitsee hyvää viestintää; mielikuvien parantamista ja mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Jo pienillä muutoksilla viestinnän suhteen voidaan saada aikaan positiivisia vaikutuksia, parantaa työnantajamielikuvaa sekä näkyä asiakkaille houkuttelevana vaihtoehtona.
Mielestäni sotealan organisaatioiden toiminnasta ja tuloksista viestitään ulos päin aivan liian vähän. Vaikuttavat projektit ja hankkeet jäävät näkymättömiin, kun hyvä tekeminen jumittuu pienen piirin tietoon. Lisäksi organisaatioiden toiminnasta on liikkeellä virheellistä tai jopa negatiivista tietoa saatavilla.
Viestintä koetaan usein arjen keskellä toteutettavaksi ylimääräiseksi pahaksi, johon valjastetaan koko henkilöstä saatesanoilla “kunhan nyt teette jotain postauksia”. Näin toimittaessa viestinnällinen vastuu ei ole kenelläkään ja sisällön tuottaminen laahaa perässä. Tai jos organisaatiossa ollaankin innostuneita viestimään, puuttuu henkilöstöltä selkeät ohjeet siihen miten ja mitä viestinnällä tavoitellaan.
Sotesomen takana toimin minä, intohimoinen tarinoiden kertoja, yrittäjä Hanna Luukkanen. Olen iloinen, ulos päin suuntautuva ja vakuuttava viestintäalan ammattilainen. Haluan omalla osaamisellani olla mukana vaikuttamassa asenteisiin ja yleiseen suhtautumiseen sosiaalisiin ongelmiin ja eri asiakasryhmiin. Vaikuttaminen alkaa alan sisältä, jonka vuoksi henkilöstön innostaminen on avainasemassa. Viestintä voidaan kokea ylimääräisenä työnä, johon ei ole aikaa. Haluan kirkastaa viestinnän merkitystä henkilöstölle sekä palveluitteni kautta tarjota helpottavia työvälineitä arjen avuksi.
Lue lisää palveluista ja ota myös rohkeasti yhteyttä, jos haluat lisää tietoa.

